3.5.2015

#ablecs15: Oh So Bright


Myönnettäköön, että viimeinen viikko, ei ole ollut kovin ystävällinen omia kynsiäni kohtaan. Olen muutenkin ollut sellainen stressimonsteri viime aikoina, että kynnet on usein jääneet vähän taka-alalle. Ne on myös päättäneet vähän hajoilla tässä vaikka olenkin yrittänyt öljytä niitä ja liian lyhyinä en vain saa niitä viilattua muotoonsa. Vähitellen ne onneksi tässä kasvaa joka tapauksessa. 


Viikon kummatkin #ablecs teemat menivätkin siis vähän sivuraitella, vaikka etenkin kirkkaus-teeman olisin varmasti keksinyt jotain tätäkin inspiroivempaa.

Kynsillä pääsi kuitenkin Picture Polishin Sizzle, josta on saanut lukea viime aikoina tosi paljon, vaikka lakka ei mikään uusi olekaan. Neon pinkki, jossa on ihana shimmer. Mä sanoin ostospostauksessa, että tämä jätti itseni vähän kylmäksi. Mulla on vaikka kuinka monta neon pinkkä, joita rakastan, joten sinne parhaiden kaartiin on usein vähän vaikea päästä. Tosin voi olla, että tämän hetken masennus kynsien muodosta vaikutti vähän myös siihen, millä fiiliksillä lakkaa kohti olin. Pitää siis testata uusiksi kun kynsimasis on vähän siirtynyt sivuun. 


Päätin, että yksikertaiset - tai kaksinkertaiset, hehehe - leimaukset saavat toimia koristeluina näille kynsille. MoYou Londonin Hipster 06 laatasta löytyi pohjakuvio lakkaukselle ja Pueenin 70 tarjosi ruusut päälle, Verrattaen yksinkertaista, mutta omaa silmää miellyttävää onneksi. 


Kynsillä:
Picture Polish - Sizzle
MoYou London - Hipster 06 + Konad White
Pueen 70 + Konad Black 

Pakko myöntää, että niin paljon kuin olen nauttinutkin tästä haasteesta kevään aikana, olen oikeastaan aika onnellinen, että neljän viikon päästä tämä on ohi ja voin pitää pientä taukoa haasteiden kanssa. Ja toivottavasti ehdin sitten postailla myös niitä kynsiä, jotka on jäänyt muistikortille odottamaan julkaisua tässä kevään aikana :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...