7.2.2015

Kiss Me At Midnight


Helmikuuta on kulunut vasta viikkoa, ja musta tuntuu, että tän alueen postimies on jo ihan kyllästynyt raahaamaan ties minkämuotoista kirjettä ja pakettia tähän osoitteeseen. Hups... Näissä kynsissä pääsi testiin heti kaksi asiaa, joilla kokoelmani on rikastunut viimeisen viikon aikana: OPIn Kiss Me At Midnight ja Bornprettystoren leimauslaatta.

Mimaxilla on tässä kuussa tarjouksena erä OPIn ja Orlyn lakkoja aika hyvään hintaan, jos kotimaista suosii. OPIlla on hintaa 6,98e ja Orlyllä 6,75. Vielä viime viikonloppuna kaupassa oli todella huonot kuvat lakoista, mutta nyt kun uusiksi katsoin, oli pullokuvat vaihtuneet kaikkien tuotteiden kohdalle helpottaen ostopäätösten tekemistä. Itsehän nappasin kolme lakkaa tarjouksesta, joiden kaikkien valmistus on jo lopetettu ja olin tyytyväinen ostoksiini. Äsken kun tarkastin niin ainakaan tätä Kiss Me At Midnightia ei enää ole heillä jäljellä.


Kyseessä on kuitenkin taivaansininen tekstuuri, jossa on hopeaa hex-glitteriä seassa. Tämä on julkaistu alunperin OPIn 2013 holiday kokoelmassa (Mariah Carey) viiden muun tekstuurin ja 12 muun lakan ohella. Alunperin tämä sininen ei kiehtonut omaa silmääni yhtään ja sivuutinkin sen tyytyväisenä, mutta törmäsin lakkaan taas Phoeben Saturday Random Swatchfestiä youtubessa katsellessani ja päätin, että jos tuo lakka joskus vielä kävelee vastaan kohtuulliseen hintaan, ostan sen, sillä aika ihana sininen lakka loppuviimein kumminkin on. 

Ja laadultaankin tämä oli ihan mahtava. Kaksi kerrosta peitti loistavasti ja pysyi kynsillä todella hyvin ilman minkäänlaisia kulumia kahden päivän ajan (mulla nykyään alkaa lakat yleensä lohkeilla viimeistään toisna päivänä lakkauksesta) ja toisen päivän iltana leimasin vielä kiireessä lakan päälle, jotta sitä katselisi vielä yhden päivän. Koskahan viimeksi olisin kulkenut kolme päivää samoilla lakkauksilla? 


Leimat taas nappasin kynsille alkuviikosta saapuneesta Bornprettystorelta saadusta BP-15 laatasta. Mä olen joskus hyvin kauan sitten tehnyt yhteistyötä saman yrityksen kanssa, muistaakseni vuosina 2010-2011, jolloin asiat sujuivat hyvin mutta oma ulkomaille muutto pisti blogin tauolle. Nyt kun olen taas päässyt ainakin melko tasaiseen postailuun taas käsiksi, päätin suostua yhteistyöpyyntöön jälleen.

Kaupan valikoima on monipuolistunut hurjasti tässä muutaman viime vuoden aikana ja etenkin leimauslaatat näkisin suurena plussana, joka erottaa BPS:n monesta muusta ebay-myyjästä, jonka kynsikoristevalikoima voi olla hyvin samankaltainen.

Tämä ensimmäinen laatta, jota kokeilin, toimi todella mukavasti leimauksessa. Itseasiassa en muista, koska olisin saanut yhtä nopeasti ja helposti nostettua 10 kertaa saman kuvion kynsille ilman, että yhtäkään leimaa pitäisi uusia. Kohdistus - tai sen lievä epäonnistuminen -  johtui leimaajasta niin kuin aina. Pitäisi vaan hommata se suorakulmainen pehmeä stamperi jossain kohtaa.

Tällä kuviolla, jolla leimasin on kokoa 15mm x 20mm, eli ainakin omille nysäkynsilleni kokoa oli enemmän kuin tarpeeksi. Se, mikä isteäni ei miellytä, on kuvien vaihteleva koko. Tässäkin laatassa tämän kuvion lisäksi Marilynillä ja kokoa 13mm x 17mm ja linnulla 15mm x 19mm. Myös toisessa saamassani laatassa toistuu erikokoiset kuviot. Tällähetkellä kun omat kynteni on lyhyet, ei muutaman millin heitoilla kuvioissa ole kovin suurta merkitystä, mutta niille, joilla kynnet on pidemmät, on muutamallakin millillä merkitys. Lisäksi toivoisin, että jokaisen tilattavan laatan kohdalla ei tarvitsisi googlettaa uudelleen kuvioiden kokoa vaan voisi luottaa yhteen "standardiin", joka pysyisi samana laatasta toiseen.


Laatta oli pakattu ihanaan pikku pahvikoteloon, joka omaan silmääni on mukava lisä, mikä helpottaa pyöreäreunaisten laattojen säilytystä, sekä suojaa sitä vähän naarmuilta. Kuten kuvasta voi huomata, kirkas päivänvalolamppu on aika armoton kaikkia naarmuja kohtaan, joita käyttämäni metalli scrapa sai aikaan. Tämän tottakai voisi välttää muovisella scrapalla, mutta olen niin tottunut tuohon metalliseen, että sillä mennään ainakin nyt toistaiseksi. Eihän ne naarmut ole kuin kosmeettinen haitta...

Kuten varmasti muistakin blogeista olette huomanneet, Bornprettystore tarjoaa lukijoilleni 10% alennuksen koodilla AZNW10. Koodi löytyy myös sivupalkista tulevaisuutta ajatellen :)

Kynsillä:
OPI - Kiss Me At Midnight
Bornprettystore - BP15 leimat
Konad - valkoinen leimalakka

// Disclaimer: en hyödy yhdenkään postauksessa esiintyvän linkin klikkailusta millää tavoin// 

8 kommenttia:

  1. Kaunis lakka ja kivat kynnet

    http://eekunelm.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Apua, anteeksi mutta mua vähän huvittaa tuo Born Pretty Storen koodi jo nykyään, kaikilla taitaa olla omat koodit suurinpiirtein.. :D :D

    Mutta aivan ihana lakkaus! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep, mua huvittaa kanssa :D itseasiassa sanoinkin, etten mitään koodia välttämättä tarvitsisi, koska niitä tosiaan on netti pullollaan, mutta kai se on heillekin tapa seurata mm. sitä, mistä kautta tilauksia eniten tulee :)

      Poista
  3. Nätit kynnet! <3 Tuo Kiss Me at Midnight on aivan ihana sävyltään, himskatti sentään, mä tarviin jotain vastaavaa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :) kannattaa kurkata ebaystä (jos sitä käytät), siellä ainakin vielä joulun alla oli joitain näitä 2013 tekstuureja ihan kohtuu hintaan :)

      Poista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...