28.11.2014

Rory


Kenellekään, joka blogiani on yhtään pidempään lukenut, ei tule yllätyksenä, että tietyt asiat lakat saattavat kotiutua itselleni lähinnä niiden nimien aiheuttamien assosiaatioiden vuoksi. Yritän yleensä pidää järjen kyllä sen verran mukana, etten ostaisi mitään, mikä jäisi käyttämättä. Tämänkin lakan suosio silmissäni varmasti lähti siitä, että tämän nimi on Rory. En tiedä kuinka monelle uudemman sukupolven edustajalle kymmenen vuotta sitten loppunut Gilmore Girls on enää tuttu, mutta itse pidän huolen siitä, että katsojia edelleen riittää, sillä kyseessä on yksi niistä sarjoista, joihin ei vain kyllästy ja katsonkin yleensä kaikki jaksot ehkä parin vuoden välein uusiksi. Hyvänmielensarja parhaimmillaan. 


Rory on onneksi myös lakkana upea, minkä takia on ihan oikeutettua ottaa se mukaan kokoelmiini. Kyseessä on vaalenpunainen hopeaa metallishimmeriä sisältävä lakka, joka on upea, käyttäytyy kynnelle loistavasti ja peittää kahdella kerroksella. Nam! Kuvissa lakka on hiukan liian tumma, joten lakan oikea sävy on vaaleanpi ja kylmempi kuin mitä kamera  - ja omat kuvanmuokkaustaidot - antaa ymmärtää. Tai ainakin jos luotan oman koneeni näyttöön...

Koristelut oli ihan extempore vetelen vähän viivoja sinne tänne mustalla ja valkoisella -meiningillä toteutetut. Jos saisin valita uusiksi, olisin koristellut nämä ihan eri tavalla... ehkä seuraavalla kerralla sitten :)

Myöntääkö joku toinenkin olevansa GG fani? Entä mitä muita lakkoja ihmiset ovat ostaneet ihan vaan puhtaasti nimen takia?

4 kommenttia:

  1. On meinannu itsekin monesti meinannut ostaa tuon samaisen lakan juurikin samasta syystä! On se kyllä tosi kauniskin, että ehkä vaan pitäis ostaa.. GG oli ehdottomasti aikoinaan oma lempparisarja ja vieläkin harmittaa, että sen tekeminen lopetettiin :( Eipä olekaan tullut pitkään aikaan katsottua..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua kans aikanaan harmitti, et GG loppui, mut sit taas mitä pidempään siitä on, tuntuu, että se loppui kyllä ihan oikeaan kohtaan :)

      Poista
  2. Kauniit kynnet, ja kaunis lakka! Kyllä se on ihan oikeutettua ostella lakkoja pelkästään nimen takia, kyllä munkin on pakko Zoyan Sansa vielä kotiuttaa, ihan vaan koska Game of Thrones :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, mä en oo Game of Thronesia katsonutkaan koskaan, vaikka kaikki sitä aina ylistää joka tilanteessa...

      Poista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...