15.3.2014

Miittikassin sisältöä

Kahden edellisen postauksen perusteella tuskin kenellekään on jäänyt epäselväksi missä viime lauantaini vietin. Sen lisäksi, että sain viettää iltapäivän mitä mukavimmassa seurassa, sain myös kotiinviemisiksi hurjan määrän uusia ihanuuksia. Itse en tosiaan ollut miitin järjestämisessä mukana alusta saakka, joten kaikkista käytännön järjestelyistä, sponsseista ynnä muista yksityiskohdista kaikki kiitos menee muille miitissä mukana olleille. Vaikka usein miiteistä jotain lahjuksia kotiin saakka saa kantaa, ainakin meidän porukan kesken pääsyy kaikilla paikalla oloon oli selvästi toisten bloggaajien tapaminen, sen verran hauskaa meillä tuntui keskenämme olevan, ja hehkuttaisin varmasti meidän miittiä blogissani, vaikken kotiinviemisiä olisi saanutkaan.


Yhteisotos firmoista, jotka olivat tuotteillaan osallistuneet meidän miittiin. 


Omat tuotteeni siististi muutamassa pussissa. Kultainen holo-pussi oli Punanaamiolta ja Lumenen lahjapakkauksen voitin arvonnassa. Isoin, kankainen kassi on peräisin Make Up Storelta, josta itse tykkään hurjasti ja se jää varmaan ainakin kauppakassiksi käyttöön. 


Mulle iski pienoinen materiapaniikki kun olin pakannut kaikki tavarani tuon Make Up Storen pussin sisään ja se näytti niin jättimäiseltä, että piti testata kuinka pieneen tilaan kaiken saisi halutessaan mahtumaan. Tuon holopussin sisään sai enemmän ja vähemmän sovittelemalla mahtumaan käytännössä kaiken muun paitsi arvontapalkinnon ja OPIn kalenterin, eli ei ne tavarat ihan liikaa tilaa vie. Ehkä? Tosin onhan tuokin lahjapussukka melko kookas...


Sitten kun levittelin kaiken Ikean Lack pöydän päälle, niin kyllähän sitä tavaraa oli ja paljon!


Ruotsalainen Edgy Polish oli lähettänyt meille kaikille pienet pussukat, joissa sisältönä oli yksi indielakka, lasiviila ja pieni suklaasydän. Arvostin sitä miten nätisti jokaiselle oli paketoitu oma pieni pussi. Omasta pussistani tosiaan löytyi se aiemmin mainitsemani Bootie Babe -lakka, jonka sitten sain vaihdettu Smitten Polishin Cocoa & Cardis -lakkaan, joka on ruskea hienovarainen hologrammi. Vaikka indielakkoja en omistakaan, kuvittelin kuitenkin olevani jokseenkin hyvin kärryillä niitä valmistavista firmoista, mutta Smittenistä en koskaan ollut kuullut. Kävin Edgyn sivulla ihan vain nopeasti vakoilemassa ja heti löysin pari ihanuutta, jotka on ehdottomasti omalla ostolistallani. Taidan siis vähitellen alkaa kääntää kelkkaani indielakoille. 


Kosmetik4less.de lähetti meille taas Saksasta saakka tuotteita. Muilla oli valinnanmahdollisuus tuotteiden suhteen, mutta niin kuin mainitsin, itse en ollut miitissä kovin pitkään osallisena, joten nämä eivät olleet itsevalitsemiani. Tuon Barry M:n lakan (sävynä Lady) valitettavasti omistan jo, joten pistin sen arvontakasaan palkinnoksi. Onneksi voin sanoa, että omasta mielestäni se on todella kaunis ja ihana tekstuuri, joten hyvällä mielin se saa lähteä uuteen kotiin piakkoin.

Essencen Ice Ice Baby on taas käsirasvaa ja näin pikaisten testien jälkeen voisin sanoa, että tässä parasta on tuo pakkauksen väri. Kaunis pakkaus, mutta rasva tuoksuu lähinnä jollekin apteekin perusvoiteelle eikä tehoiltaan tunnu olevan mitään ihmeellisempää. Itselleni käsirasvoissa tuoksu on yleensä yhtä tärkeä kuin kosteutustehot, joten omaksi suosikikseni tämä ei päätynyt.  



Liisa puolestaan ystävällisenä ihmisenä toi meille pienet pussukat, jotka sisälsi erilaisia mielenkiintoisia tuotenäytteitä. Sen lisäksi nainen toi meille vielä yhden lisäpalkinnon arvottavaksi ja niin kuin ennen mainitsin, itselläni kävi kerrankin arpaonni. Pääsen siis testaamaan Lumenen Arctic Spa sarjan paria tuotetta. 


Royal Pink Oy ilahdutti meitä Ciatén kaviaarimanikyyri- ja folioseteillä. Itselleni osui vaaleansinisen Ferris Wheel -lakan ja pastellisten Cotton Candy -kaviaarihelmien yhdistelmä. Aluksi olin hyvin tyytyväinen tähän settiin, koska vaaleansinisiä lakkoja mulla ei ole mitenkään liikaa, mutta kotona tarkemmin paketin avattuani tajusin, että tuo sama vaaleansininen lakka taisi tulla minikoossa jo Ciatén Mini Mani Month -joulukalenterissa.


Miittikasseja avatessamme mä viisaana ihmisenä ensin katsoin vieruskaverin käsiin ja ehdin olla toiselle jo kateellinen OPIn DS Pewterin ja Top Coatin sisältämästä duopakkauksesta. Onneksi mulle huomautettiin, että katso sinne omaan pussiisi kanssa ja samainen duohan sieltä myös löytyi Kauneudenkaupan lahjoittamana. Samalla ratkesi myös mun tämänhetkinen pulma siitä, että pitäisi ostaa ei pikakuivattava päällyslakka mm. kynsitarrojen päälle. 


Noiden mun rakastamien kassien lisäksi Make Up Storelta tuli vielä muitakin ihanuuksia jaettaviksi. Oman pussiini sattui punertava Heidi-lakka, sekä maitomainen Moisturizer, jonka tarkoituksena on kosteuttaa kynttä. Luulen, että tuo on omiaan itselleni siinä vaiheessa kun suostun luopumaan oman kynnen geelailusta edes hetkeksi. Sen lisäksi pusseissa oli pieniä kynsikoristeita, joista satuin saamaan juuri ne itseäni eniten miellyttävät, nimittäin violetit perhosen ja metalliset pääkallot. Enää olisi puuttunut rusetit ja ystäväni ikuisesti mieleen painuneet sanat "salla ostaa kaiken missä on vaan perhosia, pääkalloja tai rusetteja" olisivat käyneet toteen. Keskellä kuvaa myös itselleni tarpeeseen tuleva kynsiliima, koska edellinen taisi kuolla pulloonsa...


Ruotsalainen Viva La Diva myöskin hemmotteli meitä niin luomivärien kuin lakkojenkin saralla. Takana seisova Nudie paletti on halvempi korvike klassiselle Urban Decayn alkuperäiselle Naked-paletille. Tuo paletti on mulla vielä pakkauksessaan, koska omistan itseasiassa tuon alkuperäisen Nakedin, joten en mun luomivärinkäyttöaktiivisuudella en tiedä tarvitsenko kahta hyvin samanlaista palettia. 

Glitterlakat Moon Light, Big Bang ja Explosion sen sijaan menevät itselläni ainakin testiin, sen verran kovasti kaikki glitterliu'ut ovat viime aikoina omaa silmääni miellyttäneet. 


Luonnonkosmetiikkaa meidän miittikassissa edusti Dr. Hauschka. Käsirasva ja Neem Nail Oil löytyi jokaisen pussukasta, mutta itselläni nämä on vielä testaamatta. 


Yksi ainoista jutuista jonka tiesin etukäteen miitistä saavani, oli itse valitsemani MoYou Londonin laatta. Laattojen lisäksi jokaiselle oli laitettu vielä strassihyrrä, jossa on muuten myös ihan mikroskooppisen pieniä strasseja!, sekä metallinen kynsinauhatyönnin. Mulla on yksi samanlainen jo ennestää ja se on aivan loistava, mutta puolet ajasta aina hukassa, joten ehkä elämä vähän helpottuu nyt kun on kaksi työkalua jotka hukata vaikka sitten vuorotellen...


Lähikuvaa vielä laatasta. Kyseessä on siis Artist Collection 11, koska itselleni oli päivänselvää, että tahtoisin koittaa yhtä infinity-laatoista. Tässä myös toistuu se salla tykkää pääkalloista teema, joten tämä oli pakko valita. Toisaalta, olisin ollut valmis adoptoimaan varmasti jokaisen laatan heidän sivuiltaan...


Aetznailzz onnistui huomaamattaan vähentämään mun ostoslistaa kolmella asialla. Tuo Mosaicin M sivellin on saanut hirveästi kehuja ihmiltä siitä, kuinka hyvä se on pikkutarkkaan maalaamiseen, joten hypin kuvainnollisesti riemusta saatuani sen arvontapalkintona. Samoin folio ja etenkin folioliima ovat äärimmäisen tervetulleet lisät omaan koristerepertuaariini. Etualalla myös kiillotusviilan tyylinen viila. 


Consult Lady hemmotteli meitä kahdella China Glazen lakalla, sekä maneettilakkaan kuuluvalla magneetilla. Omat sävyni olivat Cling On sekä Latticed Lilac.  


JT-Cosmetics taas tahtoi muistaa sekä meitä Mia Secretin lakalla, että myös kaikkia blogin lukijoita alennuskoodilla. Kuvasta selviääkin alennus-speksit, mutta jos jollain on vaikeuksia sen lukemisessa, koodilla TAJTC14 saa 15% alennuksen kaikista tuotteista 30.4.2014 saakka. Ja itse en hyödy millään tavalla koodin avulla tehdyistä ostoksista :)


Kynsikaupalta itselleni kotiutui tosiaan se jo eilen hehkuttamani Nfu Oh kynsiöljy. Omani on tuoksultaan Laventeli, mistä mielipide oli monen sitä haistelleen keskuudessa, se, että tuoksu on melko miehinen. Olen nyt pariin kertaan tuota käyttänyt, eikä tuoksu mielestäni ole liian maskuliininen, mutten ensimmäisenä suosittelisi tuota tuoksua kyllä kaverille. Olen muutenkin enemmän hedelmäisten tuoksujen ystävä, mutta esim Piparminttu on näistä Nufun öljyistä aivan ihanan tuoksuista.  


Mereneidiltä meille taas kotiutui arkillinen tarroja, 240/240 grittinen viila, glitterpurkki (omani on ihan holo-violetti), Attituden lakka (omani sävyssä Burnt Orange) sekä Calsium Rich Curing Laquer. Nämä pari aluslakkaa haluavat selvästi viestiä kynsilleni, että luonnonkynnet kunniaan ja saisin jo luopua oman kynnen geelailuista... 


Ja toinen toistuva teema taitaa olla kynsinauhojen kosteutus. Mimaxilta nimittäin löytyi pussista kynsinauhaöljyä myöskin. 


Zoyan ihana Kimber kotiutui minulle NailCityn kautta. Myönnettäköön, että olen kuolannut näitä Zoyan Beach & Surf -kokoelmien lakkoja jo pitkän aikaa ja tämä oli äärimmäisen ihana Zoyamainen yllätys. 


Top-Kosmetiikka taas lähetti meille Dependiä testiin ja itselleni osui sävyt 2090 ja 391, sekä heidän kynänsä. 


Kosmetiikan osalta viimeisenä vielä Sokokselta saadut We Care Iconin lakat. Mä olen visusti psytellyt erossa tämän merkin lakoista, koska joku saattaa muistaakin varmaan neljän vuoden takaa sen, miten järkyttävästi tämän merkin päällyslakka itselläni kupli, joten ajattelin, että ehkä meitä ei ole luotu toisillemme. We Care Iconin huulipunat on kyllä kovasti mieleeni, joten ehkä nämä värilakat on sitä päällyslakkaa parempia myös.


Kaiken muun lisäksi kassista paljastui kasa erilaisia lappusia ja esitteitä. 


Ja tititidii, rehellisesti sanottuna ehkä oma suosikkini koko miittipussukasta: OPI-kalenteri Kauneudenkaupalta. Nuo kalenterin kuvat on omasta mielestäni aivan äärimmäisen kauniita ja ihania, ja korvasinkin äidiltä joka joulu saamani Lagotto-kalenterin Opilla. 


Kaiken muun lisäksi pitihän meidän kirppistellä vähän myös. Kolme Jolly Jewelsiä, yksi Nufu, yksi China ja yksi Ruby Wing tuli kuljetettua kotiin. Ilokseni voin kuitenkin sanoa, että tytöt hyvin kiltisti tyhjensivät mun kippislistaani myytävistä lakoista, joten loppuviimein myin kyllä eteenpäin ainakin kolminkertaisen määrän lakkoja siihen verrattuna mitä ostin!


Tämä menikin jo melkein liian hyvin, koska ennen miittiä noin kolmisen viikkoa mun käyttämättömien lakkojen teline ehti näyttämään tältä. Olin hyvin ylpeä siitä, että kaikki on testattu ja hyvällä omallatunnolla voin käyttää mitä lakkoja tahdon. Noh, tilanne hiukan muuttui... 


.... ja tältä se näyttää tänä aamuna. Tässä postauksessa esiteltyjen tuotteiden lisäksi tuolla on yhden Nailsupplies tilauksen aiheuttamat tuhot. Ja kyllä, aika toivottaman näköinen tilanne. Mutta vielä minä tämän vuoren valloitan... 

Oikeasti olen aivan äärimmäisen kiitollinen näistä jokaisesta tavarasta, jonka miittipussukastani sain, mutta koska itseltäni tällaisen tuotemäärän testaamiseen menisi puoli ikuisuutta, laitoin suosista osan tuotteista testaamattomina arvontakasaan, jotta joku lukijakin pääsisi iloitsemaan uusista tuotteista. Arvontaa siis toivottavasti luvassa piakkoin, jos se vain lukijoita kiinnostaa :)

ps. kirjoitin tätä postausta todella monta tuntia ja pitkälle yöhön saakka, joten jos tekstissä esiintyy epäloogisuuksia, linkit ei toimi tai muuten vaan joku menee pieleen, saa niistä huomauttaa mulle. Bloggaajan omat kommentit voi laittaa joko huonon huumorintajun tai väsymyksen piikkiin...

pps. kuka jaksoi lukea tänne saakka?

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. niimpä, en tiedä yhtään mitä testaisi ensiksi kynsille!

      Poista
  2. OHO.. ei lisättävää ... WOW!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. osasit aika lailla tiivistää sanoiksi sen reaktion, joka mullakin oli aluksi :D

      Poista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...