12.4.2011

Orly Instant Artist Liner -arvostelu

Mun piti ensiksi kirjoittaa tämä postaus ensiksi sille ajalle kun olin Hong Kongissa. Sen jälkeen mun piti kirjoittaa tämä sille ajalle kun olin lapissa... Nyt, useamman kuukauden myöhässä, saan vihdoinkin tämän ulos.

Syy pitkittymiselle johtui siitä, että päätin alkaa vihata tätä lakkaa noin päivä sen ostamisen jälkeen. Miksi? No koska se oli tyhmä, ilkeä, eikä totellut mua ollenkaan. Kaikki aikuisen syyt päättää jonkun tuotteen toimimattomuudesta.

Oikeasti en lämmennyt tälle, koska musta tuntui, etten saanut tehtyä tällä tarkkoja, siistejää viivoja, vaan että viivat "vetäytyivät kasaan" aina niiden teon jälkeen. Kuulostaa todella jännältä ja hölmöltä.

Unohdin tämän laatikkoon varmaan kuukaudeksi, pariksi, ennen kuin kaivoin tämän vihdoin esiin ja yritin kynnelle ja kyllä, siinä vaiheessa tykästyin.

Nämä Orlyn Instant Artist linerit on vesipohjaisia ja siten myös periaatteessa vesiliukoisia. Itse en ole testannut näiden pyyhkimistä märällä paperilla kynneltä (tiedän, olen huono bloggaaja, mutta kun A) en ole jaksanut ja B) en jaksa ikinä odottaa, että pohjalakkaus olisi kuiva ja voisin testata näiden vesiliukoisuutta kynnellä) mutta kuivuttuaan nämä pystyisi rapsuttamaan pois helposti ja kuivuttuaan nämä eivät lähde ainakaan käsienpesun yhteydessä helposti. Näiden kanssa päällyslakka on kuitenkin ehdoton jo siitä syystä, että nämä kuivavat aika mattaan loputulokseen.

Vesipohjaisuutensa myötä tämä lakka ei paksuunnu niin helposti (huge plussa, koska käytän nail art lakkojani niin paljon, että ne paksuuntuu valon nopeudella yleensä), tässä on pitkä ohut sivellin, jota on todella ihana käsitellä sen pienen taipuisuuden vuoksi. Lakka on pigmenttistä ja muistuttaa minua paljon akryllimaalista. Tällä on äärimmäisen helppo tehdä todella pikkutarkkaa työtä ihan ilman ongelmia ja sivellintä on helppo kontrolloida. Rakastan tätä siis todella kovasti.

Hintaa 9ml pullolla on muistaakseni noin 11 euroa Stockmanneilla, joissa värivalikoimaa taisi olla viiden lakan verran. Näitä saa myös ebaystä ja nailetc:ltä ostettua, joista hinta on tottakai halvempi. Mielestäni nämä peittoa muutamassa kuukaudessa paksuuntuvat Kissin nail art lakat mm 100-0, vaikka hinta varmasti kirpaiseekin vähän ostajalle. Jos muutkin tämän sarjan värilakat ovat yhtä pigmenttisiä myös tumman lakan pällä kuin mitä tämä valkoinen on, voisin helposti kehua näitä lakkoja parhaimmiksi nail art lakoiksi ikinä. Saatan pyöristää sanani kunhan saan jossain vaiheessa hankittua näitä enemmänkin, mutta yleensä perustan aina mielipiteeni eri merkkien lakoista juuri siihen, onko valkoinen nail art lakka merkiltä toimiva ja tämä on ehdoton suosikkinivalkoiseni.

(kuva powered by google, ajattelin demostroida tämän siveltimen käyttäytymistä, jonkun tuton yhteydessä videolla, kun ääni ei edellenkään ole siinä kunnossa, että sellaisen tällä hetkellä pystyisin tekemään)

4 kommenttia:

  1. Mulla on tommonen musta ja valkonen ja mä tykkään niistä tooooosi paljon. :]

    VastaaPoista
  2. Wau pitää hankkia!! nimim. ei enää kosakkan kissin nail art lakkoja -.-

    VastaaPoista
  3. Aww, I was looking forward to your review on these, but there was no English translation:((

    VastaaPoista
  4. Ano: ouh, I'm sorry. pretty much the whole text is about how I love the brush which is really easy to control and super thin. you're able to do such detailed work with it. the formula of the polish is amazing (even though you need a top coat to seal it) and these are hands down my favorite nail art liners ever

    VastaaPoista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...