20.2.2011

My heart beats to Club Havana


Kaksi päivää sitten olin valmis vannomaan, ettei enää ikinä microhelmiä; eilen taas kaivoin purkin esiin ja aloin testaamaan omaa kärsivällisyyttäni. Hauskuutta oli tehdä näitä dotting toolilla, jonka pää oli irronnut liimailuistaan ja aina kriittisellä hetkellä yritti pudota paikaltaan. Ehdin korjata ongelman tosin jo - päällyslakalla. Mun number uno valinta mille tahansa liimailulle on usein kirkas lakka, koska sitä nyt on aina ulottuvilla kun musta on kyse.

Näiden kynsien pohja lähti Wet 'n Wildin lakasta Club Havana, oranssista creme-lakasta, josta toivoisin voivani sanoa pitäväni enemmän kuin oikeasti pidän. Sävynä tämä on tosi kiva oranssi, mutta koostumukseltaan tämä ei ollut se kaikkein helpoin kaveri. Jos olisin tajunnut tehdä tasaisen paksuja kerroksia koko ajan, luultavasti kolme kerrosta lakkaa olisi ollut täysin sopiva määrä (ja mä käytän melkein poikkeuksetta kaikkia lakkoja myös kolme kerrosta), mutta koska aloin pelleillä alussa mahdollisimman ohuilla kerroksilla, jouduin käyttämään neljää kerrosta peittääkseni bold spotit kynnellä. En tiedä oliko ongelma vain minussa, vai missä, mutta testaan toista saman linjan creme-lakkaa, joka mulla tuolla vielä odottaa ja katson käyttäytyykö se samalla tavalla kuin tämä käyttäytyi.

Kärkiin vinottain ensiksi raita Dependin violettia Crackle lakkaa ja sen jälkeen OPIn Black Shatteria toinen raita. Violetin tilalle olisi pitänyt ehkä valita joku toinen väri, joka olisi erottunut hiukan paremmin mustan viereltä. Sydämet dotting toolilla ja microhelmillä.

Harrastin muuten eilen html-kielen tulkkaamista taas itselleni ja levensin blogipohjaa sadalla pikselille kirjoituskentän osalta. Itseäni on aiemmin häirinnyt kentän tiiviys ja se, että erimerkiksi videot eivät mahtuneet kenttään. Toivottavasti nyt näyttäisi paremmalta. Kammoan itse vähän blogin ulkoasun muuttamista, sillä vaikka tiedän kyllä mitä pitää tehdä, haluan tehdä sen aina puhtaasti html:n kautta. Viime syksynä jouduin käyttämään toisen blogin kanssa tuota valmista mallinrakennustyökalua ja hyi himputti kuinka vihasinkaan sitä! Nykyään suostun vaihtamaan sieltä korkeintaan väriasetuksia. Yritän myös väkertää uuden bannerin tässä pian, koska tuo nykyinen on mielestäni jo liian korkea ollakseen miellyttävä.


A couple of days ago I was ready to swear I would never use my mini beads again. Yesterday I wanted to do something with my dotting tool and ended up playing with the beads again. 


The base of these nails is Wet 'n Wild's Club Havana, a nice basic orange cream. I like the shade so I wish I could tell you I like the formula too... but I don't. If I had started with normal thick coats that I usually do, I probably would've gotten away with three coats of polish (the normal amount that I usually use) but I started with some thin coats first so it took me four coats to cover the bold spots. I don't know if I was the problem, if it was the polish, or the technic that I used with it but I'll try out the other Wet 'n Wild polish from the same line before deciding whether I like these or not. 


For the tips I first did one line of Depend's purple crackle polish and finished the tips with OPI's Black Shatter. I think I should've gone with some other color besides purple so that I would've stand out more next to the black.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...