21.12.2010

I'm back from Hong Kong

Lähes vuorokauden matkustamisen jälkeen tänä aamuna oli melko helpottava palata lumiseen Suomeen, joka yhtäkkiä tuntui niin tutulta ja turvalliselta. Aikaero hämää omaa päätä edelleen ja kun on valvonut ja torkahdellut viimeisen 38 tunnin aikana epämääräisesti ja syönyt vähän milloin sattuu, en oikein enää itsekään tiedä milloin pitäisi muistaa laittaa jotain suuhunsa. Ehkä tämä kaikki kuitenkin tasoittuu tässä yhden hyvinnukutun yön jälkeen.

Pääsin tänään vasta katselemaan sähköpostia ekaa kertaa yli viikkoon ja olin todella otettu siitä, miten paljon ihmiset olivat jaksaneet kommentoida noihin ajastamiini postauksiin. Olin hurjan otettu, joten kiitos kaikille ja yritän tässä nopeasti lukea kaikki kommentit vielä uudestaan ajatuksella läpi ja vastailla niihin.

Voin omaksi ilokseni sanoa, että pysyin matkalla lähes positiivisen mahtavasti shoppailubudjetissani, vaikka loppuviimein esimerkiksi kotiin raahattujen lakkojen määrä olikin aika huimaava. Täysin erilainen hintataso kuitenkin mahdollisti sen, että pääsin vetämään vähän överiksi shoppailuideni kanssa ilman, että tili huusi hoosiannaa. Olen muuten harvinaisen ylpeä, että sain purettua koko matkalaukkuni kaappeihin noin kuuden tunnin sisällä kotiin palaamisesta. Yleensä siihen menee vähintäänkin viikkoja...

Tässä vähän esimakua siitä, mitä toivottavasti huomenna pääsen teille näyttämään:


I just wanted to do a quick post telling that I'm back in Finland. Traveling for 20 hours was really exhausting and my own bed has never felt this good before. I'm still a little jet lagged but I think after a good night of sleep I'll be good to go on Christmas shopping tomorrow. 


Above you have a little teaser of what I have to show you on my haul. I didn't even realise that I got this much stuff until I unpacked my luggage. The total amount of money that I spent wasn't that much because in Hong Kong they had quite a lot of stuff with very moderate price.  

3 kommenttia:

  1. Jei! Tervetuloa takaisin. Odotan innolla tarkempaa esittelyä noista, aika herkullinen kasa :P

    VastaaPoista
  2. Oih, kelpais noi mullekkin.. Ihan mukavasti löysit tavaraa :P :D

    VastaaPoista
  3. Laura: kieltämättä aika herkullinen joo :D

    Tarzan: ihan mukavasti joo, vähän itsekin hämmennyin kun kasasin kaikki yhteen kassiin

    VastaaPoista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...