6.12.2009

China Glaze - Frostbite



Hyvää itsepäisyyspäivää! Tai no okei, itsenäisyys ja sekin vuorokausi vaihtuu kohta, mutta silti. Piti kai munkin kehittää jotain sinivalkoista viime yönä, joka kyllä kaikkea muuta kuin onnistu. Pohjalla kaksi kerrosta China Glazen Frostbite lakkaa, joka on shimmerinen sähkönsininen. Todellinen katseen vangitsija auringonpaisteessa ja tää muistuttaa mua aina yhdestä Starbuckin työntekijäpojasta viime kesältä, jolla oli samanvärinen villatakki kuin mun kynteni oli ja se huomautti siitä. No, olipa taas randomia. Valkosella nail art lakalla epäsiistejä viivoja, strassit risteyskohtiin ja pilkkuja valkoisen päälle kun olivat niin epäsiistit itsessään. Mun hyvä valkoinen nail art lakka leikki piilosta (löysin sen kyllä tänä aamuna onneks) ja jouduin käyttämään Sally Hansenin french manicure setissä olevaa valkoista, jonka siveltimellä on melko vaikea työskennellä. Ei ehkä ihan mun tyyliset, mutta, hmm, päivän henkeen sopivat.

Tajusin tänään, että näin talvella - onhan meillä jopa ehkä puoli senttiä lunta at the moment - lakat kuvautuu paljon sävylle uskollisemmin sisävalaistuksessa kuin luonnonvalossa, vaikka se tekeekin omista sormistani vähän turhan keltasävytteiset. Lumi ja aurinko olisi tietysti talvella parhaimmat olosuhteet, mutta tuolla sumuisessa/pilvisessä nollakelissä mikään lakka ei kyllä kuvaudu kunnolla, vaikka sitä päivänvaloa olevinaan onkin paljon.

---



Happy 92nd birthday Finland! It's our independence day today and I just had to play with the colors of our flag: white and blue. White represents the snow and blue is for the sky and our thousands of lakes. I ended up using China Glaze Frostbite yesterday. This is a really bright electric blue polish. It's really something else during summer when the sun is actually shining. In the pictures I have two coats of polish and that's enough to get it opaque. The white lines are made with my crappy white nail art polish because the good one was hiding from me. The lines aren't the neatest because it was quite hard to work with the brush this one has and the polish was also too thick. I added one or two rhinestones on every nail and I also did some dots over the white lines to make it look a bit nicer. Works with the theme of the day at least.

btw, I found ot today that at the moment my pictures turn out better indoors then outdoors. The sun is hiding from us and even though we have daylight the weather is so cloudy that the polish looks just wierd in pictures. So until we get some snow and sunshine you'll have to deal with pictures where the colors are pretty accurate but my fingers look way too yellowish.

4 kommenttia:

  1. Happy Birthday Finland and thank you for many amazing Metal bands!

    I love this! Frostbite is one of my favorite blues and the nail art is perfect!

    VastaaPoista
  2. happy birthday finland! :) i have a friend who wants to move to finland because she likes alot of bands from there, haha. and i really like china glaze frost bite, i want it badly! cute design also!

    VastaaPoista

Thanks for taking your time and commenting

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...